Tervetuloa Kaupunkiottelun sivuille
Kaupunkiottelu on syksyinen seuratapahtuma Itä-Suomessa. Tapahtuma on pidetty 41. kertaa. Ensimmäinen kerta oli vuonna 1985 Lahdessa.
Ottelutapahtuma koostuu Itä-Suomen golfseurojen virallisesta kokouksesta, illanvietosta ja tietysti yhteisestä golfkilpailusta. Mukaan tähän otteluun kutsutaan vuosittain Itä-Suomen alueen 24 golfseuraa ja osallistumisaktiivisuus on ollut erinomaista.
Tapahtuma on järjestetty vuodesta 1985 ja se valittiin Suomen GolfGaalassa 2014 vuoden golftapahtumaksi.
Ottelu järjestetään aina vuosittain syyskuun ensimmäisenä lauantaina ja illanvietto sekä kokous edellisenä perjantaina. Tapahtuma kiertää Itä-Suomen paikkakuntia seuroittain.
Itä-Suomen seurat kokoontuvat tapaamiseen myös viikkoa ennen juhannusta, perjantaina alueemme 9-reikäisillä kentillä.
Ottelussa ovat mukana seurojen puheenjohtajat, kapteenit ja seurojen hallitusten sekä eri toimikuntien edustajia sekä seura-aktiiveja. Mukana on myös edustus Suomen Golfliitosta.
Tutustu ottelun historiaan ja valokuviin.
2020 Lappeenranta
Tänä vuonna olemme Saimaan rannalla Lappeenrannan Rauhassa Elokuu 20, 2020/KKi ...
2019 Mikkeli
35. kerta Porrassalmella Elokuu 1, 2019/KKi Tervetuloa Porrassalmelle Itä-Suomen...
2018 Joroinen
Itä-Suomen golfseurojen Kaupunkiottelu järjestettiin perjantaina ja lauantaina 31.8-1.9.2018...
Tapahtuma on ollut mukava verkostoitumis- ja infotilaisuus
Koska tapahtumaan osallistuvat vuosittain seurojen puheenjohtajat, kapteenit, eri seurojen toimitunkuntien ja hallituksien jäseniä sekä seura-aktiiveja, on verkostoituminen tehokasta.
Kokouksessa pyritään jakamaan ajankohtaista ja kaikkia hyödyttävää infoa ja hyviä käytänteitä kunkin seuran oman toiminnan kehittämiseksi.
Lisäksi kuullaan seurojen ajankohtaisia kuulumisia ja näin pääsemme tutustumaan muihin alueemme seuroihin ja heidän toimintaansa sekä tutustutaan toimijoihin.
Illanvietossa ja pelissä tapahtuvat kontaktit ovat tärkeitä. Suomen Golfliiton johtohenkilöt ovat kiitettävällä aktivisuudella jalkautuneet tapahtumaan ja jakavat tärkeää infoa kentälle ja keskustelu liiton henkilöiden kanssa on avointa, hyödyllistä ja vuorovaikutteista.
Ottelut
2010 Lappeenranta
Lappeenrannassa 2010 oli risteilyä ja upea kenttä Syyskuu 9, 2010/KKi Harjoituskierros Kenttäarkkitehti ruotsalainen Peter Fjällman oli vierailulla tänä perjantaina ja he tutkivat yhdessä toiminnanjohtaja Kimmo Pennasen kanssa kenttää ja siihen tehtäviä parannuksia....
2009 Tahko
Kaupunkiottelu Tahkon Lomakeitaassa 2009 Syyskuu 7, 2009/KKi Perjantai Osa seuroista tuli jo perjantaina paikalle harjoittelemaan. Tosin perjantain runsas sade hieman haittasi pelaamista. Kuitenkin suuri osa pelasi harjoituskierroksen kunnialla ja kun...
2008 Tarina
Kaupunkiottelu Savon sydämessä Tarinassa 2008 Syyskuu 8, 2008/KKi Kokous Kaupunkiottelu aloitettiin seurojen kokouksella klo 15:00 Hotelli Iso-Valkeisessa. Mukana oli jälleen seuroja ennätysmäärä peräti 19 kpl. Kokouksessa oli edustettuna seurojen puheenjohtajat ja...
2007 Iitti
Kaupunkiottelu pelattiin Kymijoen maisemissa Iitissä Syyskuu 9, 2010/KKi Kokous Kaupunkiottelu aloitettiin seurojen kokouksella. Mukana oli ennätysmäärä seuroja 18 kpl. Kokouksessa oli edustettuna seurojen puheenjohtajat ja kapteenit tai heidän valtuuttamansa...
2006 Mikkeli
Kaupunkiottelu pelattiin Mikkelin Annilassa 2006 Syyskuu 11, 2006/KKi Ottelu aloitettiin kokouksella Kokoukselle oli hyvät tilat alakerran auditoriossa. Osanottajia oli runsaasti ja keskustelu oli vilkasta, asioina oli mm. liiton uusi puheenjohtaja, kun sairastunut...

