Lappeenrannassa 2010 oli risteilyä ja upea kenttä

Syyskuu 9, 2010/KKi

Harjoituskierros

Kenttäarkkitehti ruotsalainen Peter Fjällman oli vierailulla tänä perjantaina ja he tutkivat yhdessä toiminnanjohtaja Kimmo Pennasen kanssa kenttää ja siihen tehtäviä parannuksia.

Osa seuroista oli varannut harjoitusajan aamuksi, mutta sää oli hurja, tuulta ja vettä vaakatasossa. Tästä harjoitteluporukasta osa pelasi vain 9 reikää ja osa, mm. Koski-Golfin väki ei lähtenyt lainkaan, vaan majoittuivat ajoissa hotelliimme Scandic hotelli Patriaan.

Kokous

Kokous

Kokous oli työntäyteinen, asialistalla oli mm. toiminnanjohtaja Petri Peltoniemen esittelemään sitoutumattomien pelaajien asiaa.

Olli Kumela esitteli hallintouudistukset ja liittohallituksen jäsenen Jorma Brucen luennointi valmennuksesta.

Keskustelu oli vilkasta ja asiallista. Aika tuntui loppuvan kesken.

Lopussa Suomen Golfliiton puheenjohtaja Antti Peltoniemi veti yhteenvedon kokouksen asioista.

Illanvietto vietettiin Saimaalla

Pekka Konttinen

Illanvietto pidettiin Saimaalla risteillen.

Risteilylaiva m/s Karelia lähti klo 19:00 hotellin läheisestä satamasta. Sää oli sateinen ja maiseman ihailu jäi vähäiseksi.

Risteilyllä palkittiin pitkäaikaisesta golftyöstä Tarinagolfin aikaisempi puheenjohtaja ja liittohallituksen jäsen Pekka Konttinen liiton hopeisella ansiomerkillä. Pekka oli kovin liikuttunut saamastaan huomionosoituksesta.

Illanvietto

Risteilyllä oli maukas ruoka buffet pöydästä ja jälkiruoat päälle kahveeen.

Risteilyllä oli mukana lähitaikuruutta esittänyt nuori taikuri. Temput olivat aivan loistavia.

Juttu riitti ja meteli olikin välillä kova. Mukana oli 19 seuraa ja Suomen Golfliiton edustajat.

Laivan saavuttua takaisin juttua jatkettiin hotellilla yli puolenyön.

Pelit Etelä-Saimaa Golfissa

Aamulla kokoonnuttiin yhteislähtöön Etelä-Saimaa golfin kentälle. Aloitusinfon hoiti toiminnajohtaja Kimmo Pennanen ja matkaan lähdettiin kello 10:00.

Golf Porrassalmi

Kilpailu sujui mukavasti ja pelaajat eivät kertoneet odottavansa poutaista säätä. Sää olikin poutainen, mutta tuulinen kierros kesti 138 pelaajalla reilut viisi tuntia.

Joukkuekilpailun ykköseksi pelasi ylivoimaisella tuloksella Golf Porrassalmen joukkue Mikkelistä. Voitto perustui tasaisuuteen.

Heillä oli kiire takaisin, mutta he halusivat yhteiskuvan varmuuden vuoksi, jos he sattuisivat voittamaan. Viereisessä kuvassa joukkue yhdessä vähän ennen kotiinlähtöä.

Henkilökohtaisen sarjan paras pistebogeytulos oli Lampila Golfin Raimo Venäläinen 39 pistettä. Parhaan tasoituksettoman tuloksen pelasi Suomen Golfliiton puheenjohtaja Antti Peltoniemi, joka voitti myös puheenjohtajasarjan 38 pisteellä.

y

Perinteeen mukaisesti ykkösryhmässä pelasivat edellisen vuoden puheenjohtaja, jota tällä kertaa edusti Nilsiän kaupunginjohtaja (Tahko), seuraavan vuoden järjestävän seuran edustaja Petteri Ruuskanen, tämän vuoden puheenjohtaja Timo Vartiainen ja Suomen Golfliiton puheenjohtaja Antti Peltoniemi.

Herrat on tässä kuvattu 4. tiillä.

Ensi vuonna Joroisissa

Joroisissa oleva Kartano Golf järjestää ensi vuoden tapahtuman. Petteri Ruuskanen toivotti kaikki tervetulleeksi Etelä-Savoon.

Pormestari Kai Kilappa kiitti Viipurin Golfseuraa ja sen talkoolaisia erittäin onnistuneesta tapahtumasta.