Kaupunkiottelu pelattiin Mikkelin Annilassa 2006

Syyskuu 11, 2006/KKi

 

Ottelu aloitettiin kokouksella

kokousKokoukselle oli hyvät tilat alakerran auditoriossa. Osanottajia oli runsaasti ja keskustelu oli vilkasta, asioina oli mm. liiton uusi puheenjohtaja, kun sairastunut Kalevi Hemilä jätti kauden kesken.

Juttua riitti myös IT-asioista, jotka tuntuvat olevan pinnalla jatkuvasti.

Seurojen puheenvuoroissa tuli ilmi kesän hienot säät ja pelikierroksien runsaus.

 

 

Illanvietto

TaiteilijaIllanvietto saatiin vietettyä hyvän ruoan ja mukavan musiikin sekä hauskan taiteilijan seurassa. Jutut ja imitoinnit olivat osuvia ajan henkeen. Lopuksi oli tanssia.

Ilta vierähti nopeasti jutustellessa ja loppuillasta tulikin jo paikallinen turvamies kehottamaan yöpuulle.

 

 

 

 

Pelit surkeassa säässä

Lahden GolfHarvoin on pelattu niin huonossa säässä kuin Mikkelissä pelattiin. Lähtiessä tihutti vain vähän ja joku kerkesi kehumaan, että tällainen sade ei kastele? Kuitenkin pelin edetessä sää vain paheni ja sade yltyi melkein myrskyksi asti.

Tulostason varmaan ymmärsi, että se ei voinut olla mikään hyvä.

Kartanon puolella saatiin nautittua maittava lounas ennen tulosten julkistamista.

Lahden Golf oli tällä kertaa voittoisa tasaisen varmalla tulostasollaan. Muilla tuntui tulokset olevan sitä sun tätä, mutta lahtelaiset olivat ylivoimaisia.

Kansa kuivatteli vaatteitaan ennen kotiinlähtöä ja ihmetteli sitä, että kisa yleensäkin pelattiin! Upea suoritus kaikilta.

Kiitos isännille ja emännille sekä kilpailijoille kärsivällisyydestä. Järjestelyt olivat hyvät, mutta eivät voineet säälle mitään