Kaupunkiottelun historiaa

 

Historia

Aloitteen kaupunkienvälisestä ottelusta teki Lahden Golf ja siellä Taisto Mustonen. Ottelua on pelattu vuodesta 1985 lähtien.
Perustavina paikkakuntina olivat tuolloin Lahti, Jyväskylä, Kotka, Mikkeli ja Lappeenranta, jotka aloittivat ottelun näiden viiden paikkakunnan kesken. Jo seuraavana vuonna mukaan liittyivät Kuopio ja Kouvola. Vuonna 1987 mukaan liittyi lisäksi Imatra.

30-vuotisjuhlaottelun 2014 jälkeen Lahti ilmoitti jäävänsä pois, sillä he kuuluvat Keski-Suomen alueeseen.

Aluejako Suomen Golfliitossa

Vuonna 1995 alkoi sitten varsinainen Itä-Suomen seurojen tapaaminen Kerimäellä ja tähän vaikutti Suomen Golfliiton päätös aluejaosta.
Em. vuoteen asti alullepanijana olivat seurat Taisto Mustosen johdolla ja vuonna 1996 seurat valitsivat tapahtuman järjestäväksi henkilöksi, ”pormestariksi”, Kai Kilapan Kotkasta Kymen Golfista. Pormestari vahvistetaan vuosittain seurojen kokouksessa.

Järjestelyt

Tapahtuma kiertää järjestävien seurojen kesken eräänlaisella vuoroperiaatteella, näin samalla päästään tutustumaan eri seurojen kenttiin ja toimintaan.
Tavoitteena on lisätä seurojen välistä kanssakäymistä ja tiedottamista yhteisistä asioistamme sekä vaalia golfkulttuuria.
Tapahtuman yhteydessä järjestetään erillinen kokous, jossa edustajina ovat seurojen puheenjohtajat ja kapteenit tai heidän varamiehensä. Tapahtumaan sisältyy tärkeänä osana seurojen välinen ystävyysottelu sekä illanvietto kilpailua edeltävänä iltana.

Ajankohta

Tapahtuman ajankohta on aina syyskuun ensimmäinen lauantai ja illanvietto on sitä edeltävänä iltana. Jos pelipäiväksi sattuu syyskuun 1. päivä, niin illanvietto on silloin 31.8. joinakin vuosina on myös pelattu joskus syyskuun toisena viikonloppuna Naisten Eurooppatourin kilpailun vuoksi.

Kiertopalkinto

LasisalmiakkiKiertopalkinnon, lasisen maljan, on lahjoittanut Kymen Golf. Palkinto on erikoisvalmisteinen Ahlströmin lasitehtaan valmistama ns. ”salmiakkimaljakko”. Puheenjohtajasarjassa on kiertopalkintona golfaripatsas. Kapteenisarjassa palkintona on puinen taideteos.

 

 

Ottelut kautta aikain

Paikkakunta
Kenttä
Voittaja
Puheenjohtajasarja
1985
Lahti
Mukkula 9r
Jyväs-Golf
1986
Lahti
Mukkula 9r
Lahden Golf
1987
Lappeenranta
Kahilanniemi 9r
Viipurin Golf
1988
Mikkeli
Lentokentänpuisto 9 r
Mikkelin Golf
1989
Kuopio
Vanha Tarina
Koski-Golf
1990
Imatra
Immalanjärvi
Viipurin Golf
1991
Kuusankoski
Eerola
Kymen Golf
1992
Kotka
Mussalo
Lahden Golf
1993
Jyväskylä
Sippulanniemi
Koski-Golf
1994
Lahti
Takkula
Lahden Golf
1995
Kerimäki
Kerimaa
Keri-Golf
1996
Vierumäki
Classic
Jyväs-Golf
1997
Joensuu
Kontioniemi
Viipurin Golf
1998
Joroinen
Kartanogolf
Joroisten Kartano Golf
1999
Siilinjärvi
Vanha Tarina
Puijon Golfseura
2000
Lappeenranta
Kahilanniemi 9r
Puijon Golfseura
2001
Tahko, Nilsiä
Tahkovuori
Puijon Golfseura
2002
Imatra
Immalanjärvi
Viipurin Golf
2003
Kuusankoski
Koski Golf, Eerola
Puijon Golfseura
2004
Kotka
Kymen Golf, Mussalo
Viipurin Golf
2005
Jyväskylä
Sippulanniemi
Vierumäen Golfseura
Pj. Pekka Konttinen, Tarina
2006
Mikkeli
Annilan golfkeskus
Lahden Golf
Pj. Olli Kumela, GP
2007
Iitti
Niskaportti
Lahden Golf
Pj. Raimo Tuimala, JG
2008
Siilinjärvi
Uusi Tarina
Anola Golf Club
Pj. Pertti Julkunen, EeG
2009
Tahko, Nilsiä
New Course
Tahkon Golfseura
Pj. Mika Karjalainen, PG
2010
Lappeenranta
VG, Etelä-Saimaa Golf
Golf Porrassalmi
Pj. Antti Peltoniemi, SGL
2011
Joroinen
KGOLF
Lahden Golf
Pj. Olli Kumela, GP
2012 Savonlinna KeriGolf
Kartano Golf
Pj. Jukka Härkönen, MG
        C Anu Lindgren, VG
2013 Lappeenranta Holiday Club Saimaa Iitin Golfseura Pj. Marko Hiltunen, HCGolf
        C Vesa Hanhijoki, EeG
2014 Lahti Takkula Lahden Golf Pj. Raimo Venäläinen, LaG
        C Eero Rauhala, LG
2015 Joensuu Karelia Golf Tahkon Golfseura pj. Ari Korhonen, RanG
        C Aleks Kääriäinen, AGC
2016 Imatra Imatran Golf Holiday Club Saimaa pj. Ari Korhonen, RanG;
        C Janne Turunen, HC
2017 Kuusankoski Eerola Suomen Golfliitto pj. Harri Marjala
        C Jouni nykänen
2018 Joroinen Kartano Golf Holiday Club Saimaa pj. Seppo Kantosalo
        C Tuula Karjalainen
2019 Mikkeli Golf Porrassalmi    pj.
        C