Tervetuloa Kaupunkiottelun sivuille

Kaupunkiottelu on syksyinen seuratapahtuma Itä-Suomessa. Tapahtuma on pidetty 39. kertaa. Ensimmäinen kerta oli vuonna 1985 Lahdessa.

Ottelutapahtuma koostuu Itä-Suomen golfseurojen virallisesta kokouksesta, illanvietosta ja tietysti yhteisestä golfkilpailusta. Mukaan tähän otteluun kutsutaan vuosittain Itä-Suomen alueen golfseurat. Tapahtuma on järjestetty vuodesta 1985 ja se valittiin Suomen GolfGaalassa 2014 vuoden golftapahtumaksi.

Ottelu järjestetään aina vuosittain syyskuun ensimmäisenä lauantaina ja illanvietto sekä kokous edellisenä perjantaina. Tapahtuma kiertää Itä-Suomen paikkakuntia seuroittain.
Itä-Suomen seurat kokoontuvat tapaamiseen myös viikkoa ennen juhannusta, perjantaina alueemme 9-reikäisillä kentillä.

Ottelussa ovat mukana seurojen puheenjohtajat, kapteenit ja seurojen hallitusten sekä eri toimikuntien edustajia sekä seura-aktiiveja. Mukana on myös edustus Suomen Golfliitosta.

Tutustu ottelun historiaan ja valokuviin.

Tapahtuma on ollut mukava verkostoitumis- ja infotilaisuus

Koska tapahtumaan osallistuvat vuosittain seurojen puheenjohtajat, kapteenit, eri seurojen toimitunkuntien ja hallituksien jäseniä sekä seura-aktiiveja, on verkostoituminen tehokasta.

Kokouksessa pyritään jakamaan ajankohtaista ja kaikkia hyödyttävää infoa ja hyviä käytänteitä kunkin seuran oman toiminnan kehittämiseksi.
Lisäksi kuullaan seurojen ajankohtaisia kuulumisia ja näin pääsemme tutustumaan muihin alueemme seuroihin ja heidän toimintaansa sekä tutustutaan toimijoihin.
Illanvietossa ja pelissä tapahtuvat kontaktit ovat tärkeitä. Suomen Golfliiton johtohenkilöt ovat kiitettävällä aktivisuudella jalkautuneet tapahtumaan ja jakavat tärkeää infoa kentälle ja keskustelu liiton henkilöiden kanssa on avointa, hyödyllistä ja vuorovaikutteista.

Ottelut

2024 Kymen Golf

Syyskuussa 2024 kokoonnutaan Kotkaan, kun Kymen Golf isännöi 40. Kaupunkiottelua. Yhteystiedot -sivulta löytyvät nyt ja jatkossa aina seuraavan kesän tapahtumiemme järjestäjien yhteystiedot. SEURAAVAT KAUPUNKIOTTELUISÄNNÄT 2024 Kymen Golf2025 Imatran...

2023 Kerimäki

Itä-Suomen golfseurojen 39. Kaupunkiottelu järjestettiin 1.-2.9.2023 Kerigolfissa ja Spa Hotel Casinolla Savonlinnassa Seurojen kokous Spa Hotel Casinon historiaa huokuvissa tiloissa käytiin asiarikas kokous noin 50 seura-aktiivin voimin. Mukana olivat myös...

2020 Lappeenranta

Tänä vuonna olemme Saimaan rannalla Lappeenrannan Rauhassa Elokuu 20, 2020/KKi   Lappeenrannan Rauhassa ollaan hyvissä käsissä 36. kaupunkiotteluun iollaan varauduttu koronaviruksen varjossa. Tilanne on huomioitu järjestelyissä.Muun muassa Holiday Club Saimaalla...